Yksilöllinen opiskelu rikkoo koulun?

Blogitekstini pitäisi käsitellä ilmiöpohjaista oppimista, ja sitä se sivuaakin, mutta pääasiassa pohdin uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta käytännössä.  Uusi oppimiskäsitys ja opetussuunnitelma herättävät minussa suurta intoa ja samalla karmaisevia pelkoja. Aihetta kohtaan intoa puhkuvia opettajia on netti pullollaan, joten haluankin mieluummin kertoa peloistani.

Eniten minua kiinnostaa oppilaiden aktivoiminen ja itseohjautuvuuden lisääminen. Keinot niihin pääsemiseksi tuntuvat kuitenkin jopa huonommilta ratkaisuilta kuin perinteinen kouluopetus.  Yle Kioskin ohjelmasarjassa Kaarlen Maailma Markus Humaloja kertoo toimintatavastaan, jossa oppilailla on viikkotavoitteet, joihin pääsemisen he itse suunnittelevat ja toteuttavat. Matikan opiskelu on pelillistetty ja arviointia tehdään värikoodeilla, itserviointina ja muilla jännillä tavoilla. Markuksen toimintamalli kuulostaa kiinnostavalta, mutta... Se kuuluisa MUTTA!

Jos oppilaat saavat suunnitella työskentelyään ja päättää ilmiöpohjaisen oppimisen hengen mukaisesti aiheitakin itse, miten ihmeessä voidaan päästä opetussuunnitelman tavoitteisiin ja opiskella siellä määritellyt sisällöt? Mitä virkaa opettajalla enää on? Kaarlen maailman jakson nimessä mainitaan, että koulu on rikki. Mutta meneekö hehkutettu suomalainen koulujärjestelmä vielä enemmän rikki, jos oppilaalle annetaan liikaa vastuuta ja valtaa?

Olen yrittänyt löytää fobioihini parannuskeinoja ja osa on löytynyt Markus Humalojan ylläpitämästä Eduhakkeri-blogista, jonka avulla perehdyin tarkemmin hänen käyttämäänsä opetus- ja oppimismenetelmään. Osa möröistä jää kuitenkin kummittelemaan sängyn alle. Kommentoikaa rohkeasti ja auttakaa minut pois kummituslinnasta. Pelot on otsikoitu vitsikkäästi laulujen nimillä.

"Out of Control"

Minua hirvittää menettää selkeä rakenne ja opettajajohtoisuus oppitunnilta. Mitä minä teen luokassa? Miten oppilaat voivat itse päästä tiedon lähteille? Miten arvioin? Mitä annan kotiläksyksi? Vaikka tiedän, että opettajan ei tarvitse enää olla pelkkä tiedon jakaja, on silti hankala päästää irti strukturoidusta tuntirakenteesta. Opettajajohtoinen tunti on hyvä, helppo ja turvallinen pitää. Väittäisin, etten ole yksin näiden ajatusten kanssa.

Toisaalta opettajina meidän pitäisi muistaa, ettemme ole töissä siksi, että meillä olisi helppoa, vaan siksi, että oppilaat oppisivat.  Täysin opettajajohtoiset tunnit ovat monesti oppilaalle melko tylsiä. Ja varsinkin sellaiset oppilaat, jotka eivät välttämättä halua olla äänessä koko luokan kuullen, vetäytyvät helposti keskusteluista.  

Mutta kertokaapas minulle, miten määrään ja tarkistan kotiläksyt, jos oppilaat ovat itse suunnitelleet opiskelunsa? En anna hirveästi kotitehtäviä nykyäänkään, mutta minusta tiettyjä asioita pitää harjoitella niin usein, etteivät pelkät oppitunnit riitä. Lisäksi kotitehtävät ovat tärkeää harjoittelua sille, että oppilaan pitää huolehtia omatoimisesti tehtävistä myös kouluajan ulkopuolella.

"Stand Up And Shout"

Meteli on korvia huumaava ja oppilaat juoksentelevat ympäriinsä kuin päättömät kanat. Kukaan ei saa työrauhaa eikä kukaan pysty keskittymään mihinkään. Opettaja pistää Peltorit päähän ja poistuu käytävään, jotta kuulee edes omat ajatuksensa.

Luokassa, jossa kysellään toisilta oppilailta, opettaja ohjaa oppilaita eri aiheissa ja tehdään eri asioita tulee väkisinkin meteliä. Monia oppilaita rauhaton ympäristö häiritsee, eivätkä he saa mitään tehtyä, kun jäävät seuraamaan toisia. Toki erilaisilla työskentelyjärjestelyillä on mahdollista vähentää rauhattomuutta, esimerkiksi tietty aika tunneista varataan hiljaiseen yksilötyöskentelyyn. Tähän en ole vielä itse keksinyt vedenpitävää ratkaisua. Meidän koulussamme ei ole tyhjiä tiloja, joita voisi käyttää esimerkiksi ryhmätyötilana tai vastaavasti hiljaisen työskentelyn tilana. Yleensä ne, joille tehtävistä suoriutuminen on vaikeinta, tarvitsisivat järkkymättömimmän työrauhan.

"Kuka voisi kellot seisauttaa?"

Jos oppilaat opiskelevat asiat omassa tahdissaan, miten opetan heille kaikki asiat? Opetanko esimerkiksi allekkainlaskun algoritmin joka oppilaalle erikseen? Ehdinkö enää arvioida oppilaiden opiskelua tunneilla, jos juoksen pää kolmantena jalkana oppilaan luota toiselle neuvomassa samaa asiaa. Miten ehdin tehdä yhteissuunnittelua toisten opettajien kanssa, jos kiireisen tunnin jälkeen yritän viidessätoista minuutissa kahlata läpi oppilaiden tekemiä tehtäviä, joita en tunnilla ehtinyt tarkistaa?

Ajanpuute on kyllä jo nykyisessä opetustavassani iso ongelma. Vaikka pystyn mielestäni melko tehokkaasti käyttämään esimerkiksi välitunnit yhteissuunnitteluun, eivät ne kuitenkaan riitä. Yhteistyö opettajien kesken on kyllä lopulta mielestäni suurelta osin kiinni koulun johdosta. Rehtorin pitää pystyä osoittamaan aika yhteissuunnittelulle. Tähän vaaditaan kuitenkin kaikkien opettajienkin sitoutuminen. Suunnittelin tässä jokin aika sitten kouluumme uutta aikataulua, jotta saisimme noin 40 minuutin ruokavälitunnin ja ehtisimme ihan oikeasti keskustella opettajien kesken. Eräs kollega kommentoi tähän touhuun, että tarvitseeko sitä yhteissuunnitteluaikaa ihan oikeasti johonkin.

Koulun linjoja en pysty yksin päättämään, mutta oppitunneistani pystyn muokkaamaan juuri sellaiset kuin haluan. Olen pohtinut tutor-systeemiä, jossa nopeat ja asian jo oppineet oppilaat tekevät minulle pienen opetusnäytteen, jonka jälkeen he pääsevät ohjaamaan muita. Opetusnäyte voi olla esimerkiksi matematiikan laskun auki selittäminen. Koska toisille opettaminen on tunnetusti ylin oppimisen taso, taitavat oppilaat voivat kehittää omaa osaamistaan ja ymmärrystään vielä korkeammalle, eikä heidän tarvitse esimerkiksi toistaa koko tuntia jo osaamaansa tehtävätyyppiä. Samalla minulle jää enemmän aikaa niille oppilaille, joille tehtävät ovat hankalia tai jotka tarvitsevat tukea toiminnanohjaukseen.

"Lazy Song"

Yksilöllisen opiskelun luokassa tyhmät, laiskat ja saamattomat oppilaat eivät viitsi tehdä tehtäviään, jos heille ei määritellä joka oppitunnille tarkkoja ohjeita ja pakoteta tekemään niitä. Viksut ja vilmaattiset tekevät viikkotavoitteensa täyteen keskiviikkoon mennessä ja häiriköivät loppuviikon tai passivoituvat. Minua kauhistuttaa varsinkin se, että tehokkaat oppilaat eivät viitsi yrittää parastaan, vaan menevät siitä, mistä aita on matalin, jos annetaan pelkkä viikkotavoite, johon kaikkien pitäisi päästä. Tällöin tavoitteet on asetettu korkeintaan keskimääräisen oppilaan mukaan. Markus Humaloja vastaa haastattelussaan itse tähän kysymykseen (videon kohta alkaen 10:30). Kun opiskelija on valmis, hän voi itse valita, millaista projektia hän alkaa työstää. Opettaja hyväksyy aiheen ja toteutustavan. Tässähän toteutuu myös ilmiöpohjainen oppiminen - oppilas saa itse valita aiheen, jota hän alkaa tutkia.  Ne oppilaat, joilla on hankaluuksia tehtävissä, hyötyvät varmaan eniten siitä, että saavat suorittaa pääasiassa perustehtäviä opettajan tukemana.

En itse ainakaan vielä uskaltaisi lähteä aivan yhtä oppilaslähtöiseen opetukseen kuin Markus Humaloja, mutta ensi lukuvuotena teen järjestän opetukseni vähemmän opettajajohtoiseksi. Alla suunnitelmani pohjaa, joka on jonkinlainen köyhän miehen versio Markuksen yksilöllisen oppimisen mallista. Markuksen luokkakaan ei lähtenyt aivan kylmiltään uuteen opetustyyliin, vaan ensin he harjoittelivat päivätavoitteiden avulla. Loppukaneetiksi voisin sanoa, että koulu ei ehkä ole rikki, mutta kaipaa kyllä selkeästi kunnostamista. Yksilöllinen oppimiskäsitys on siihen hyvä lääke, mutta liian suurina annoksina ja taitamattomissa käsissä sekin voi olla myrkyllistä. Koulutusta, perehtymistä ja suunnitelmallisuutta siis kaivataan. 

Minun suunnitelmani yksilöllisen oppimisen malliksi

Oppilaalle annetaan tiedoksi viikon alussa

• viikkotavoitteet, jotka on jaettu päivätavoitteisiin.
• tunnit, jolloin opetan aina tietyn asian, esimerkiksi matematiikan käsitteen tai algoritmin.
• keskustelutunnit, joilla käsitellään opiskeltuja aiheita yhdessä.
• ryhmätyön aihe ja ryhmän jäsenet.
• kokeet ja testit.

Ilmiöpohjainen oppiminen näkyy:

• ryhmätöiden aiheissa (isompi aihe, josta ryhmä voi itse valita tarkemman aiheen, esimerkiksi "ihmisen anatomia", josta oppilaat valitsevat luuston)
• omissa vapaavalintaisissa töissä (pitää liittyä johonkin opiskeltavaan asiaan)
• monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa