Iloa ilmiöistä, uskallusta heittäytyä!

Ilmiöpohjaisen oppimisen webinaari herätteli jotakin kauan pinnan alla kytenyttä intoa omaan opetyöhöni uudelleen. Akin ja Heikin innostuneisuus välittyi tabletin kautta kotisohvalleni niin palavasti, että se tempaisi minutkin, kymmenessä vuodessa työhöni liki uupuneen ja uuden ideoimiseen väsähtäneen, mukaansa. Webinaarin aikana ja oikeastaan koko viime viikon pohdin omaa rooliani luokassa. Joustavan perusopetuksen JOPO -opettajana olen työssäni sitoutunut toiminnallisuuteen, työssäoppimiseen, erilaisiin työskentelymuotoihin, yksilöllisiin oppimispolkuihin ja moneen muuhun asiaan. Kuitenkin on tuntunut, että se punainen lanka lipeää aina lukuvuoden aikana otteestani, hyvistä syksyn suunnitelmista ja aikomuksistani huolimatta. Innostavan webinaarin ansiosta sain siitä taas vähän kiinni.

Mielestäni hyvin keskeisellä sijalla tässä koko ilmiöpohjaisessa oppimisessa on loppujen lopuksi pieni muutos omassa opettajuudessani. Olen opiskeluaikoinani perehtynyt laudaturin verran tietojenkäsittelyyn ja siinä sivussa sisällöntuotantoon. Oliko lie hurvaton ikä vai vastuuttomuus syynä, mutta tuohon aikaa uskalsin vielä heittäytyä mukaan pähkähulluilta kuulostaviin ideoihin ja erikoisiin projekteihin. Olen ollut vuosituhannen alussa suunnittelemassa tulevaisuuden oppimisalustoja, uusia käyttöliittymiä, interaktiivisia bussiaikatauluja, ym. Lienee turha sanoa, ettei mikään idea ottanut tuulta purjeisiin, mutta siinä sivutuotteena opin paljon uutta, ymmärsin elämän realiteetteja ja teknisiä rajoituksia. Opettajaksi valmistumisen ja ensimmäisen, toistaiseksi ainoan, työpaikkani myötä tajusin kollegoideni vihjailuista, että tällainen hurvaton innovatiivisuus on paitsi epäilyttävää, myös vahingollista urautuneiden aineenopettajien passiivisuudelle. Pikkuhiljaa opin olemaan hiljaa erilaisuudestani ja pelottavasti aloin muistuttaa omaa peruskouluaikaista matematiikanopettajaani; läksyjen tarkistus, opettajajohtoinen teoria, harjoitustehtävät, uusi läksy, hiljaa tunnilla, kännykät pois, keskitytään laskemaan,... Turha kai sanoa, että turhauduin - tällainen opetus ei sovi minulle.

Uuden OPSin myötä olen seurannut miten opettajuutta yhä enemmän rinnastetaan ohjaajuuteen. Opettaja ei kärjistetysti ole enää luokan yksinvaltias, joka aktiivisesti valuttaa tietoa passiivisen oppijan päähän. Nyt on sallittua ja jopa suotavaa tiimiytyä ja tehdä aktiivista yhteistyötä myös kouluseinien ulkopuolelle. JOPO - ryhmässämme näin on jo useamman vuoden ajan toimittu, mutta toimintaa helpottaa se, että emme ole enää koulun erilainen ryhmä, vaan meidän toimintatapamme ovatkin kaikkien ulottuvilla. Hienoa on myös se, että tiimityössä jokainen opettajakin pääsee uudella tavalla hyödyntämään omia vahvuuksiaan, harrastuneisuuttaan tai vaikkapa mielenkiinnon kohteitaan. Tämä motivoi varmasti myös opettajia omassa työssään.

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa korostuu opettajan toimiminen oppilasryhmässä mahdollistajana ja kannustajana, ikäänkuin oppimisen valmentajana. Olen omien lapsieni harrastuksen kautta päässyt seuraamaan sivusta valmentajan työtä. Hyvän valmentajan kriteerit voisivat yhtä hyvin olla hyvän opettajuuden ohjenuora. Ja mikä parasta, aina voi kehittyä. Myös palautteen antaminen muuttuu valmennuksen tavoin realistisemmaksi, kun oppilas saa jatkuvaa palautetta tehdessään työtä, eikä pelkästää koearvosanan muodossa muutamia kertoja vuodessa.

Ettei ajatusmaailmani vääristyisi täysin menetelmän hypetykseksi ymmärrän myös sen ongelmakohdat. Tiimityön toimivuus riippuu täysin siitä, että kaikki tiimissä toimivat ovat edes jossain määrin innostuneita mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä. Muutosvastarinta syö tiimin motivaatiota ja siivellä ratsastajat kasaavat työn toisten kannettavaksi. Tässä suurin vastuu siirtyneekin johtoportaaseen. Rehtorin tehtäväksi jää innostaa alaisensa tiimityöskentelyyn, sekä osoittaa tiimityölle riittävät resurssit toimia sekä tilojen, että ajankäytön puitteissa.

Tässä hieman esimerkkejä meidän tämänhetkisestä tilanteesta. Nämä kuvat ovat oman JOPO -ryhmäni kuvia ja julkaistu oppilaiden ja huoltajien luvalla.

Onko oppimisen tapahduttava aina pulpetissa istuen?

Jos on, niin meidän luokassa ei opi kukaan - meillä ei ole pulpetteja... Vapaammat tilat mahdollistavat monimuotoisempia tapoja oppia.

Teknologia mahdollistaa uusia ulottuvuuksia. Meillä on käytössä lähes kaikissa opetustiloissa älytaulut. Lisäksi koulussamme on luokkiin lainattavat iPadit ja varattavissa oleva tietokoneluokka.

Koska olen itse tietoteknisesti suuntautunut, käytämme paljon teknologiaa, muttaemme silti väheksy vanhoja hyviä konstejakaan.

Oppimisympäristöt ovat monipuoliset, joskus ihan lähellä...

... toisinaan aika kaukana.

Epäonnistumiset sallitaan ja virheistä opitaan uutta.

Ja kaikkein tärkeintä opetusta on se, että yhdessä saamme aina aikaan korkeamman tornin kuin yksin!