keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Todellisuuden loistelias laaja-alaisuus

"Maailma on ollut ja tulee aina olemaan laaja-alainen."

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien jalostuminen laaja-alaiseksi osaamiseksi on vähän samaa kuin, jos näkisi oman kotipihansa ylempää kuumailmapallosta. Tai sävelasteikon ja soittokappaleen harjoittelu muuttuisi jazzsooloksi - ainakin mielessä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että jos ymmärtäisi itse sokaisevan selvästi ensimmäistä kertaa oman itsensä, menneisyytensä ja nykyisyytensä tässä todellisuuden kohisevassa luotijunassa. Se voisi olla avartavaa. Tuossa minä olen. Tai kulkemassa kesäisen vihreässä metsässä sillä kuuluisalla polulla katselemassa ylhäällä kohoavaa huminaa.

Kasvatuksen ja opettamisen toisiinsa kietoutuminen on kuin myyttinen kertomus. Jumalpari, jotka hallitsevat kehitystä. Kasvatus saapuu näyttämölle, polvistuu ja rakastuu hehkuvaan tuleen, joka muuttaa asioita, tuo lämpöä ja suojaa. He kuljettavat Asgårdia läpi Orionin olkapään. Ympärillä myrskyää ja sodat repivät paratiisia. Kasvatus ja opetus seisovat silti lujasti yhdessä. He hakevat kaikkialta uutta ja rakentavat tulevaa, sillä jumalparin lapset voivat pelastaa maailman.

Kasvatus luo yhteyden ja rakentaa ihmisyyttä ja sydäntä. Se luo perustaa. Joskus se on kuin bonsain kasvatusta; katsotaan, ihaillaan ja joskus saksitaan. Kuten S. Hirsjärvi sen muotoili: kasvamaan saattamista. Toisinaan se voi olla myös rajun spiraalin ohjaamista rajoittamisella, uhkauksilla sekä kiristämisellä ja sillä kuuluisalla lahjomisella. Opetus tavallaan jatkaa rakentamista. Opettamisessa on myös kyse kohtaamisesta, jossa on tutustumista, uteliaisuuden herättämistä, sen ruokkimista, empatiaa, kuulemista ja kuuntelua - näkemistä ja katsomista. Sillä on näkemys ja suunnitelma, mihin suuntaan kannattaa lähteä.

Opettamisen vuorovaikutus on laaja-alaista matkaa, josta voi tulla seikkailu - kaikille. Rakenne voi olla yksityisestä yleiseen, kuten peruskoulussa on totuttu. Voi varmasti olla hyvä tutkia yhden oppiaineen sisällä olevia asioita ja perehtyä yksityiskohdista käsin todellisuuteen ja sen ilmiöihin Higgsin bosonista klorofylliin ja neliöjuuresta valööriin. Erilaisista palikoista tehty torni opetussunnitelmassa voisi muuntua eläväksi ymmärrykseksi elämästä, maailmasta ja kaikesta muusta sellaisesta. Laaja-alaisuus tuntuu tutulta, koska maailma on laaja-alainen. Elämä on täynnä sitä.

Huomenna kerron mm. arvojen osuudesta kohtaamiseen verkossa, laaja-alaisuuden todellisista ammattilaisista ja uutisten seuraamisesta...

3 kommenttia:

  1. Hienoa pohdintaa opettamisesta, kasvattamisesta ja kasvuun ohjaamisesta. Se on hienovaraista puuhaa, kuten kuvailit, bonsain kasvatusta raviten, ihaillen ja välillä hiukan saksien :)

    VastaaPoista
  2. Niin totta. Vaikka olen käytännön puurtaja, saan jotenkin hyvin kiinni ajatuksestasi.

    VastaaPoista
  3. Niin totta. Vaikka olen käytännön puurtaja, saan jotenkin hyvin kiinni ajatuksestasi.

    VastaaPoista