Loppuraportti: Hyvä vai paha mediajulkisuus
Projektin keskeisenä tavoitteena oli yhdistää 9.
luokan äidinkielen ja yhteiskuntaopin oppisisältöä. Tärkeänä asiana ja
eräänlaisena punaisena lankana oli opastaa oppilaita järkevään some- ja
internetkuvan luomiseen itsestään (positiivinen julkisuuskuva). Lisäksi esille
nousivat taitava mediankäyttö ja kriittinen ajattelu. Kohderyhmänä meillä
oli kaksi yhdeksättä luokkaa, joissa oppilaita on yhteensä 45. Kumpikin
opettajista opettaa kumpaakin luokkaa.
Tämän kevään osalta projekti toteutettiin vasta pieneltä
osin, koska toinen projektin opettajista on ollut vanhempainvapaalla. Projekti
toteutetaan koko laajuudella kevään 2017 aikana, kun järjestetään seuraavat
kuntavaalit. Laaja-alaisen osaamisen alueet, joita
projektissa tavoiteltiin ja tullaan tavoittelemaan ovat tieto- ja viestintäteknologian osaaminen,
monilukutaidot sekä ajattelu ja oppimaan oppiminen. Sähköisenä
alustana projektille toimi tekemämme Office365-sivusto, johon kirjasimme oppilaille ohjeita, kaikenlaisia vinkkejä ja linkkejä ja johon oppilaat latailivat tuotoksiaan ja kirjasivat ajatuksiaan:
Projekti ja prosessi
aloitettiin äidinkielen tunneilla käymällä perustermistöä läpi: media,
sosiaalinen media, politiikka, julkisuus, digitaaliset jalanjäljet, blogi,
nettikommentointi jne. Yhteiskuntaopin tunneilla oppilaat tutustuivat
poliitikkojen blogeihin ja Twitter-viesteihin. Innostus oli suurta ja ajankohta
viestien tarkasteluun oli mitä parhain. Ajankohtaan osui mm. Panama-tapaus,
joka sai politiikkojen blogit täyttymään teksteistä. Oppilaiden kriittisyys oli
opettajan kannalta aivan mahtavaa, ja monia näkökulmia nostettiin esille. Kevään
2017 kuntavaalien aikana tarkoitus on seurata eri puolueiden ehdokkaiden
kirjoittelua ja nostaa esille teemoja, jotka selvästi eroavat eri puolueiden
kesken. Oppilaat kokivat työskentelyn kivana ja erilaisena. Lähteitä oli
saatavilla paljon ja ei ollut oikeita tai vääriä vastauksia, kuten eräs oppilas
totesi. Yhteiskuntaopin tunnilla haetut tekstit ja blogipätkät pääsivät kunnon
tarkasteluun äidinkielen tunneilla, joilla osa oppilaista innostui erityisesti
nettikommentoinnista. Oppimistavoitteet saavutettiin varsinkin kriittisen
ajattelun kannalta erinomaisesti.
Mielestämme
oppimiskokonaisuus onnistui tässä aikataulussa hyvin. Ensi kevään kunnon
kokeilua on mukava odottaa ja tieto siitä, että oppilaat innostuvat asiasta
lämmittää mieltä. Yhteistyö yhteiskuntaopin ja äidinkielen välillä on ollut
saumatonta ja kollega on osannut jatkaa siitä, mihin on itse jäänyt. Ensi
kevättä ajatellen, huomioon pitää ehdottomasti ottaa aikataulutus, eli kuinka
aikaisin lähdemme liikkeelle. Äidinkielen pohjatyö mediajulkisuuteen on
ehdoton, jonka jälkeen yhteiskuntaopissa nostetaan blogeja ja Twitter-viestejä
esille ja pohditaan sitä kautta politiikkaa. Äidinkieli vielä kokoaa lopuksi
yhteen yhteiskuntaopin huomiot.
Itsellemme esiinnostettavia
asioita on mielestämme se, että yhteistyö on mukavaa ja se kantaa. Projektin
aikana ajatus ehti muuttua muutamaan otteeseen, mutta lopputulos oli ehkä
parempi, mitä aluksi uskalsi edes odottaa. Oppilaat ymmärtävät paljon, ja jos
jokin asia ei heti selviä, he kyllä ottavat selville.
Sanni ja Jenni

Olen itsekin yhteiskuntaopin opettaja ja olen huomannut, että se sopii todella hyvin äidinkielen kanssa yhteen. Niissä on paljon samoja aineksia. Ideanne kuulostaa tosi hyvältä ja itse ajattelin, että tätä voisi meilläkin kokeilla! Projektissanne olette hyvin saaneet toteutettua kaksi vaikeaa tavoitetta: mediakriittisyys ja innostaminen ajankohtaisten asioiden seuraamiseen. Poliitikka ei kuulu yläkouluikäisten suurimpiin mielenkiinnon aiheisiin. Te olette kuitenkin tässä onnistuneet. Hienoa.
VastaaPoistaErittäin hyvä aihe! Lapsille on tärkeä opettaa, millaisen kuvan itsestään netissä antaa. Tässä olisi paljon kehittämistä myös meillä aikuisilla. Aiheessa parasta on se, että kuten oppilaannekin totesi: ei ole oikeita tai vääriä vastauksia - on vain valintoja. Voisiko aihetta vielä syventää siten, että kommentoisitte oppilaiden kanssa suomalaisten päättäjien blogeihin?
VastaaPoistaTarpeellisen aiheen olette valinneet projektiinne. Tuskin voidaan tarpeeksi korostaa lapsille ja nuorille mediassa toimimisen sudenkuopista.
VastaaPoistaAihe on myös käsittämättömän laaja eli sen rajaaminen, mihin keskitytään, luo varmasti omat haasteensa.
Opiskeluaikana meidän piti "soluttautua" Habbo-hotelliin ja seurata kuinka ihmiset toimivat siellä. Tavoitteena oli saada myös ansaan väärinkäyttäjiä (aikuisia, jotka houkuttelivat lapsia). Tehtävä oli todella silmiä avaava ja mielenkiintoinen. Olen pohtinut, josko isompien oppilaiden kanssa voisi tehdä samantyylisen tehtävän.