Kaikan kasvattajien kokemuksia MOK-toteutuksesta
Pajatyöskentelyssä oli tärkeää opettajien välinen yhteistyö jo heti suunnitteluvaiheessa. Kaikkien tuli sitoutua projektiin sekä sisäistää ajatus yhteisesta tehtävästä ja tavoitteista.
Haaveet useamman luokan osallistumisesta projektiin hyytyivät heti lähtöviivalle, sillä aikataulujen yhteensovittaminen niin monen kanssa osoittautui heti suunnitteluvaiheessa mahdottomalta yhtälöltä. Kutistuimme kuuden luokan kokoiseksi ryhmäksi (n. 150 opp. luokilta 3 ja 4) ja edelleen aikataulujen yhteensovittaminen edellytti joustoa ja lukujärjes-tysmuutoksia, jotta saimme eri luokkien oppilaiden koulupäivät stemmaamaan keskenään.
1. Aloitimme yhteisprojektin 21.3 salitilaisuudella, jossa oppilaille kerrottiin alka-vasta projektikokonaisuudesta. Jokainen opettaja esitteli alustavia suunnitelmia oman työpajansa sisällöistä. Oppilaat saivat pajalukkarit, joihin oli merkitty projektiaiheet, paja-päivät aikatauluineen, ohjeistuksineen ja kiertojärjestyksineen.
2. Varsinaisiksi pajapäiviksi sovittiin 23.3, 29.3 ja 30.3. Pajapisteitä muodostui kuusi, jokaisessa pajassa oli yksi opettaja.Osassa pajoista työskenneltiin itsenäisesti, osassa ryhmissä. Työskentelytavasta riippumatta projektia työstettiin yhdessä pohtien, yhdessä suunnitellen, yhdessä tehden ja yhdes-sä tuottaen. Pyrimme tavoittelemaan oppiainerajat ylittävää ja yhdistävää osaamista sekä painotta-maan vuorovaikutuksen, ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja.
3. Päätöspäivänä 1.4 kokoonnuimme saliin kertomaan projektikokemuksista, ja -ajatuksista. Eri pajojen oppilaat olivat järjestäneet päättäjäisiin Kahoot-kilpailun sekä QR-koodisuunnis-nistuksen, johon jokainen oppilas sai osallistua.
Lapset nauttivat pajakokonaisuudesta, monet olisivat vielä jatkaneetkin. Tuotoksina syntyi mm. Pohjoismaat-ja Suomikarttoja, reseptejä meren elävistä ja merihirviöistä.
Me opet koimme päivien olevan aikamoista hulinaa. Lasten iloisen kirkkaat silmät antoivat meille opeille kannustusta joskus myöhemminkin suunnitella samankaltaisia monialaisia oppimiskokonaisuuksia luokka -ja oppiainerajat ylittäen.
Nyt on kuitenkin vedettävä henkeä, jotta saa potkua tulevaan kevätarviointiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti