maanantai 18. huhtikuuta 2016

Eliökunnan kehitys kehittyy

Meidän projektissamme on ollut nyt kahden viikon ajan Wau-elämysten aikaa. Olemme siis jo parin kuukauden ajan kuvaamataidon tunneilla tehneet eläimiä Eliökunnan kehitys -seinätyötä varten. Yksittäin eläimet ovat olleet hienoja, mutta nyt kun ne ovat yhdessä ja taustat alkavat ainakin osittain olla valmiita, kokonaisuus näyttää todella hienolta. Laitan tähän esimerkin siitä pätkästä, joka on jo käytännössä valmis. Koko työn pituus tulee olemaan 8,3 metriä.


Tässä työn loppupäästä eli elämän uuden ajan eläimistöä.


Tässä jätiläissudenkorento kivihiilikaudelta.

Alussa työ sujui hienosti, innostuksen vallassa. Sitten tuli joillakin väsymistä ja kuvaamataidon opettaja joutui motivoimaan. Joku jätti leikin keskenkin, mutta se ei haitannut tässä toteutustavassa, kun palaset koottiin vasta lopuksi yhteen. Taustoja ollaan nyt tekemässä ja se on välillä aika puuduttavaa puuhaa. Opettaja on tehnyt siinä aika paljon työtä itse. 

Mutta olemme kaikki sitä mieltä, että työstä tulee hieno! Tärkeää olisi saada se seinälle ennen kuin ysiluokkalaiset häipyvät kesälaitumille.

Työn alle tulee vielä qr-koodien alle tietotekstejä eläimistä ja kausista. Tämä homma on vielä aloittamatta, joten se saattaa siirtyä jopa ensi syksyyn. Onneksi taideteos on siitä itsenäinen projekti ja valmis sellaisenaan,

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi upealta! Sanoit, että kuvaamataidossa on ilmennyt vasymystä joillakin oppilailla. Miten työskentely biologian osalta sujui?

    VastaaPoista
  2. Biologian osalta emme ole vielä päässeet oikein edes alkuun eli tietolaatikot on vielä tekemättä. Mutta niistä on tarkoitus tehdä aika pieniä tekstejä, joten en usko, että kukaan ehtii niihin väsyä. Pieniä siksi, että joku jaksaisi ne myös lukea...

    VastaaPoista