Blogikirjoitus 21.vuosisadan taidot ja ajatuksia siitä kehitysvammaisten opettajana

21. vuosisadan taidot ja miten ihmeessä ne saavutetaan?

Tämä oli erittäin antoisa luento. Luento alkoi sillä ristiriidalla, että nuorten teknologian osaaminen ja koulun laitteet ja opettajien osaaminen ovat aivan eri tasolla. Kun kuuntelin tätä luentoa ja seurasin opiskelijatovereiden chat-mietteitä, huomasin, että iso ristiriita löytyy myös tästä välistä. Eli luennoitsija Harto Pönkä puhuu tvt-taitojen ja haasteiden muuttumisesta ja ”liikkuvasta maalista”, jota kohti opetussuunnitelman avulla yritetään sohia. Luento visioi hienosti työelämän tavoitteiden suuntaan ja teki ymmärrettäväksi, että paljon ja kaikenlaisia tarpeita pieniin ja isompiin digiloikkiin on luvassa. Tätäkin kaikkea vaan on vaikea ymmärtää ja minusta se näkyy hyvin siinä, miten chat-keskustelussa mietittiin, ottaakko oppilaita facebook-kavereiksi. Digiloikat, joita meidän opettajien oletetaan ottavan, ovat niin käsittämättömän suuria, että mitenkähän käy?

Itse mietin luennon sisältöä kehitysvammaisten opettajana. Puhutaan selfie-nuorista ja diginatiiveista. On siis selkeä eroa myös nuorten ja nuorten välillä, koska osalle kehitysvammaisista voi olla mahdoton kirjoitella whatsuppiin tai faceen. Pitäisikö opettajana heitä siis kannustaa ja ohjata siihen ”tavallisen nuoren” rooliin. Mielestäni kyllä. Hienoa on, että somessa voi tehdä päivityksiä kuvilla ja emojeilla eli ilman luku- tai kirjoitustaitoakin pärjää. (Kiitos kysymästä, minulla on joitakin entisiä oppilaita facebook-kavereina) Mutta tärkeää on opettaa systeemi, eli missä ja miten kannattaa somessa esiintyä. Kannattaako ottaa kuvia kotikadulla tai kotona äidin keräilyvitriinin edessä jne. Mitä tarkoittaa hyvä käytös somessa ja kannattaako kaikkia salkkarihahmoja pyytää kaveriksi.  Monilukutaidon opettaminen on valtava haaste, kun ihan tavallinenkaan lukutaito ei ole tavoitettavissa. Kuitenkin sitäkin pitäisi harjoitella ja oppia erottamaan tosissaan tehdyt julkaisut pilailuista. Myös siitä, pitää kertoa, että kukaan ei saa kuvata sinua ilman lupaa ja joskus kyse voi olla rikoksesta, jos levittää kuvia toisesta.

Toki oppilailla on usein kännykät ja silloin myös erityisopetuksessa niitä on syytä käyttää opetuksen apuvälineinä. Niillä voi taltioida ja niiden avulla voi löytää tietoa. Nykyään on tarjolla myös erilaisia kommunikaatio-ohjelmia, joita käytetään kommunikoinnin apuna. Tällaiset omat jutut olisi tärkeä saada kaikkien niiden tietoon, joiden kanssa oppilas ehkä haluaa olla kontaktissa, integraatiokoulussa siis usein ”yleisen tuen oppilaiden” tietoon myös. Teknologia voi olla integraation apuväline!

Minua kiinnosti luennossa myös maininnat ympäröivän yhteiskunnan mukaan ottamisesta uuden opetussuunnitelman tavoitteissa. Mielestäni nyt on erinomainen aika herätellä tukiyhdistysten ja koulujen yhteistyötä. Kun erityisopetuksenkin määrärahat vähenevät ja avustajaresurssit ym. pienenevät, on taas pulleampien vuosien jälkeen aika koota pienten vähemmistöjen voimia ja yhdessä miettiä, miten valmistaudutaan pärjäämään nykyisessä yhteiskunnan tilassa. – Minulla on yli 20 vuoden kokemus kehitysvammaisten opettamisesta, olen nähnyt koulujen perimmäisissä nurkissa olevat miniluokat, joista kehitysvammaiset lapset ohjautuvat omalle aidatulle välituntipihalleen, ja olen nähnyt inkluusion kulta-ajan kun tehtiin kaikille oppilaille yhteistä koulua, jossa joustavat opetusjärjestelyt antoivat vaikeastikin kehitysvammaiselle oppilaalle mahdollisuuden osallistua ns. yleisopetuksen tunneille omien vahvuuksien ja mielenkiintonsa mukaan. Kun ensi syksynä palaan kolmen vuoden jälkeen työhöni, koulumme on säästösyistä liitetty toiseen kouluun ja opetustila on taas –yllätys yllätys- koulun viimeisessä nurkassa.  Mutta luokan ei tarvitse olla räsymattoinen lintukoto, jossa kehitysvammaiset oppilaat leipovat pullaa kun eivät muuta osaa, vaan meidän tulee osallistua ja olla olemassa. Voimme osallistua koulussa ja ympäröivässä yhteiskunnassa oppilaiden vahvuuksien ja taitojen mukaan ja voimme myös saada tukea olemassaolollemme ympäröiviltä tahoilta. Kyllä – tietoverkko on meitäkin varten. Ja onneksi opetussuunnitelma on vielä kaikille yhteinen ja laaja-alaiset oppimisen tavoitteet sellaisia jotka hyvinkin sopivat oppilaidemme henkilökohtaisiin opetussuunnitelmiin. 

Tervehdin siis uutta opetussuunnitelmaa ilolla. Odotan pääseväni tekemään myös yhteisiä monialaisia oppimiskokonaisuuksia koulun muiden luokkien kanssa. Osa vanhoista työtovereista jäi vanhaan koulurakennukseemme, mutta onneksi netti toimii ja yhteistyötä ja suunnittelua voi tehdä myös verkossa.