keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

8.2. Webinaarin korvaus "hieman" myöhässä

Onneksi arvoisat tuutorimme muistuttavat tekemättömistä töistä, kiitos siitä :)
Minulle sattui blokkausvuoron aiheeksi myös opettajien yhteistyö ja kuuntelin Niina Impiön webinaarin tuolloin, mutta tämäpä jäi kirjoittamatta.

Henkilökohtaisesti koen yhteisöllisyyden rikastavaksi silloin kun ympäristö on oikea. Ympäristöllä tarkoitan tietysti toisia osapuolia yhteistyössä. Kymmenvuotiselle opettajauralle on osunut jo monenkirjavaa työkaveria. Yleisimmäksi syyksi yhteistyön takkuamiselle laittaisin aikataulut. Moni opettaja tuntee oppituntien jälkeen tehtävän työn ylimääräiseksi ja omaa aikaa rajoittavaksi työksi. Jos yhteistyö alkaa jo näistä lähtökohdista, ollaan valmiiksi ojassa.

Parhaimillaan yhteistyö on silloin, kun molemmat/kaikki osallistujat tähtäävät samaan maaliin ja kaikkien motivaatio on yhtä korkealla. Kuten Impiö toi luennossa esiin, yhteistyö lähtee opettajasta itsestään. Yksilön pitäisi sisäistää yhteistyön tarkoitus ja sen tuomat hyödyt. Aika laihaksi jää ideointi, jos sen tekee itsekseen...

Etenkin tekniikan hyödyntäminen yhteistyössä on avautunut tämän kurssin myötä enemmän. Kuinka helppoa on olla osallisena täysivaltaisesti vaikka en ole edes Suomessa! Tämä kokemus on kannustanut käyttämään tekniikkaa hyväksi paljon ennakkoluulottomammin. Mutta tässä tulee eteen jälleen kerran se yhteistyön toinen osapuoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti