perjantai 22. huhtikuuta 2016

Loppuraportti: Eliökunnan kehitys

Projektimme nimi oli Eliökunnan kehitys. Tarkoituksena oli tuottaa näyttävä taideteos koulun seinälle. Siinä 1 metri olisi noin 50 miljoonaa vuotta ja sen avulla voitaisiin saada näkyviin maailmankaudet maapallon elämässä oikeassa järjestyksessä ja ajallisessa suhteessa toisiinsa. Varsinaiselle taideteokselle oli tilaa 8,3 metriä, johon mahtuu noin 400 miljoonaa vuotta eli elämän kehitys siitä asti, kun se nousi maalle. Sitä edeltävät vuosimiljardit tulevat koulun seinille pieninä mainintoina (esimerkiksi: maapallon synty, ensimmäinen solu, monisoluisuus, fotosynteesi, kambrikauden räjähdys). Kokonaisuudessaan teoksesta tulee lopulta siis melkein 100 metrinen oppimispolku, joka huipentuu 8 metriseen taideteokseen.

Kohderyhmänä olivat 9. luokan valinnaisen kuvaamataidon ryhmän oppilaat, joista vapaaehtoiset saivat ryhtyä projektiin. Jokainen sai valita yhden tai useamman eliön biologian opettajan (eli minun) laatimasta listasta. Taideteos toteutettiin maalaushuovalle, johon yksittäiset eläimet ja kasvit piirrettiin ja maalattiin ja leikattiin irti. Taivas maalattiin suoraan stryroksille ja maisema huovalle. Osaset liitettiin lopuksi yhteen, jolloin yksittäisiä eläimiä saattoi asetella siten, että kokonaisuus näytti hyvältä.

Teoksen toteutus alkoi tammikuussa, kun kuvaamataidon opettaja esitteli idean oppilaille ja he aloittivat maalaamaan omia töitään kuvaamataidon tunneilla (2 t/vko). Nyt, huhtikuun puolessa välissä, melkein kaikki eläimet ovat valmiita. Osa oppilaista on tehnyt välillä jotain muuta, ettei ala kyllästyttää, osa sai oman työnsä nopeasti valmiiksi. Taustat ovat melkein valmiita ja tarkoitus on saada palaset yhteen toukokuussa. Työn pitäisi olla seinällä ennen koulun loppua, jotta yhdeksäsluokkalaiset ehtivät nähdä sen valmiina.

Oppilaat ovat enimmäkseen pitäneet projektista ja ovat yhtä yllättyneitä kuin me opettajatkin siitä, kuinka hieno lopputuloksesta on tulossa. Onnistumisen kokemuksia on saatu aikaan paljon. Osalla on luonnollisesti alkanut kyllästyttää ja työ on edennyt hitaampaa.

Tavoitteena on saada aikaan näyttävä taideteos, saattaa näkyväksi eliökunnan kehityksen aikajanaa ja oppia maalausta. Arvioisin, että nämä tavoitteet ovat täyttyneet hyvin. Jos kuitenkin ajatellaan oppilaiden osallistumista projektin suunnitteluun, se toteutui hyvin niukasti. Opettajilla oli valmis idea ja valmis toteuttamistapa, kun esittelimme sen oppilaille. Oppilaat pääsivät vaikuttamaan siinä, minkä eläimen he valitsivat, joten siinä mielessä lopputulos oli yllätys kaikille. Dinosaurukset olivat tietenkin suosittuja. Valinnan loppuvaiheessa me opettajat aloimme jonkin verran suositella, jotta saatiin lentäviäkin eläimiä ja eläimiä eri aikakausille. Kukaan oppilaista ei innostunut kasveista, joten niitä tehtiin pari opettajavoimin. Tällä tavalla saimme sellaisen taideteoksen kuin halusimmekin ja aikataulu pysyi suurin piirtein hallinnassa. Oppilaat eivät kuitenkaan ole vielä oppineet tiedollisesta puolesta paljoakaan, koska heille on kaikki annettu valmiiksi pureskeltuna. Tähtäyspiste onkin tulevissa oppilassukupolvissa, jotka näkevät kokonaisuuden. Toki myös nämä ysiluokkalaiset tulevat näkemään työn valmiina, joten uskon, että hekin ehtivät vielä oppia paljon. Projektimme ei siis ole vielä aivan valmis.

Tarkoitus on vielä piilottaa tietoa qr-koodien alle. Kaikista eläimistä ja aikakausista tulee siis “tietolaatikot” taideteoksen alle. Tämän tekevät joko tänä keväänä samat oppilaat, jotka vastaavat taiteellisesti toteutuksesta tai ensi syksynä uudet ysiluokkalaiset. Aikataulu saattaa siis vielä venyä. Kun tämäkin on valmista, voi oppimispolun kulkea vaikkapa biologian tunnilla opettajan kanssa tai vaikka välitunnilla qr-koodeja omalla kännykällä lukien.

Julkaisin jo aiemmassa blogitekstissä kaksi kuvaa työstämme. Nyt on tullut lisää valmista, joten tässä pari esimerkkiä:

Devonikauden eläimiä ja huiman isoja protaksiitti-sieniä.


Liitukauden dinosauruksia.

3 kommenttia:

  1. Upea on lopputulos! Aivan mahtavia dinoja! Voin vain kuvitella, miten innostuneita osallistujat ovat olleet.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hieno, hieno, hieno! Kunnianhimoinen suunnitelma ja mielettömän kauniilta näyttää toteutus. Se, mitä itse mietin, että miten osaisin ottaa oppilaat mahdollisimman hyvin mukaan jo projektin suunnitteluvaiheessa, ei oikein käynyt tässä ilmi.

    VastaaPoista