maanantai 25. huhtikuuta 2016

Työllistytään Pohjoisessa, loppuraportti

Ajankulua ei voi estää ja niin on tämäkin kevät sujahtanut niin nopeasti ettei opo ole mukana pysynyt. Kokonaisuutemme työllistytään pohjoisessa on kuitenkin saatu alulle opettajan sairastumisesta, erinäisistä sijaistamista ja uuden OPS haltuunottoon liittyvistä tehtävistä huolimatta. Koska itse en ole tämän projektin aineiden opettaja, minulla ei siis ole myöskään oppitunteja. Toiminnan alulle saattaminen edellyttää siis sopimista tunneille mukaan menosta.

Niinpä pidemme viikolla 16 ensimmäisen ruotsin tunnin yhdessä ruotsinopettajan kanssa. Tunti pidettiin restoratiivisillä menetelmillä. Ajatus oli työstää oppilaiden kanssa ideoita mitä ruotsinkielen opiskeluun ottaisimme mukaan, opiskelua innostamaan. Lämmittelimme hieman ruotsin puhumista, äänen käyttöä ja myös puhelimet olivat mukana käytettäessä kääntäjäohjelmaa. Puhepiirissä kaikki oppilaat olivat aktiivisesti läsnä ja jokainen pääsi osallistumaan keskusteluun.

Oppilaat työskentelivät aktiivisesti puhekapulan avulla ja paripiirissä työskennellen. Oppilaiden ajatuksia tuli hyvin esille: enemmän kirjatehtäviä, vähemmän kirjatehtäviä, sosiaalisia tehtäviä, vierailuja. Juuri näitä ajatuksia joita meillä onkin tarkoitus tuoda projektiin mukaan. Oppilaat miettivät myös tarpeita, joita ruotsin opiskelu vaatii.

Hankkeemme  jatkuu kevään aikana ja syksyllä. Riippuen rahoituksista tarkoituksenamme on tehdä myöt tutustumismatka ruotsin puolelle. Suomalaisten yhteistyökumppanien saaminen on ollut yllättävän vaikeaa, koska suomalaisia tahoja ei tahdo saada kiinni, mutta yritystä jatketaa yhteistyön saamiseksi.

Sosiaalisen yhteistyön muotoja olemme miettineet ja mahdollisuuksien mukaan muitakin oppiaineita yhdistellään, esimerkiksi kotitaloutta, ruotsinkielisen kokkivideon muodossa. Projektin tarkoituksena on motivoida ruotsinkielen opiskeluun, mutta samalla harjoitella rohkeutta puhua kieltä, uskallusta yrittää uusia asioita ja luoda kontakteja koulun ulkopuolelle. Ruotsinkielen tärkeys työkielenä tuli vahvasti myös oppilailta ja sitä pyrimme korostamaan. Matka on vasta aluillaan ja vielä on paljon tehtävää.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä lähtökohdalta tuo käytännönläheisyys, mm. ruotsinkielinen kokkivideo vaikuttaa eritäin hauskalta idealta! Varmasti ruotsin kielen opiskelun motivaatio kasvaa, kun oikeasti näkee sen tarpeellisuuden työelämässä.
    Pia K

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen projekti. Oppilaiden lähtökohdat on huomioitu hyvin, kun tekniset välineet on otettu käyttöön. On tärkeää, että olette kysyneet oppilailta myös ajatuksia kurssin sisällöistä niin täten sitoutuminen on parempaa. Hienoa, että viette toiminnan myös käytännön tasolle ja tuo vierailu olisi varmasti oppilaita motivoiva tekijä. Toivottavasti lähialueen yritykset lähtevät projektiin mukaan. Tsemppiä ja hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista