Perinteisesti me opettajat olemme erinomaisen tehokkaasti tottuneet
olemaan oman itsemme yksinäisiä herroja: Tämä on minun luokkani. Tämä on minun
materiaalikansioni. Tämä on minun oppiaineeni. Tämä on minun kokeeni. Tämä on
minun tapani. Tämä on, tämä on ja tämä on.
Vaikka opettajiston olisi jo pitkään pitänyt olla
yhteistyökykyinen, sekä yksin että yhdessä asioita tekevä joukko, on totuus
kaiketi pitkään ollut se, että moni puurtaa yksinään ja takertuu tiukasti
kaikkeen omaan ja (ainakin omasta mielestään) vain itselle kuuluvaan. Otaksun,
että meillä yläkoulussa tilanne on vaikeampi kuin alakoulussa, jossa
pääsääntöisesti on luokanopettajia, jotka kaikki opettavat useita ja samoja
oppiaineita. Oletan ainakin oppiaineiden rajojen ylittämisen olevan helppoa. Yläkoulussa
jokainen aineenopettaja on oman itsensä herra ja orja ja rakastunut vain omaan
oppiaineeseensa tai -aineisiinsa. Minä pysyn täällä omassa luokassani. Täällä
on äidinkieltä ja kirjallisuutta. Minä toimin täällä niin kuin minä tahdon –
niin myötä- kuin vastamäissä. Kulutan aikaani vain minun oppiaineeseeni ja näen
vaivaa vain sen eteen. Ei ihan helppoa tuo oppiaineiden rajat ylittävä
yhteistyö – saati yhteiset laaja-alaiset osaamisalueet tai monialaiset
oppimiskokonaisuudet. Aika monet sarvipäiset härät on monen otettava vastaan.
Lieneekö oppiaineiden sisäinen yhteistyö kuitenkin jo
hiljalleen valloillaan? Nykyisessä työpaikassani (vanhempi jääköön tässä
puimatta) minä ja oppiainekollegani (olemme kaksin) vaihdamme kaikki
tuotoksemme automaattisesti keskenämme. Kun jotain tuotan, kuten tänään materiaalia
erääseen kaunokirjalliseen teokseen, tuotan sähköisesti ja jaan työn samalla kollegalleni.
Helppoa – ja mukavaa, koska tietää saavansa vastalahjana jotain vastaavaa. Ei
tarvitse olla erityisen viisas matemaatikko osatakseen ynnätä yhteen sen
verran, että keksii systeemin hyödyn. Eipä silti, eikö muutoinkin ole mukava
antaa lahjoja – saamisesta viis?
Jotenkin sitä vain on jo oppiaineen sisällä ottanut tavaksi, että kaikki on
yhteistä ja yhdessä tarvotaan hanget ja lätäköt.
Kuinka sitä oppisi jakautumaan hyvillä mielin myös oman oppiaineen
ulkopuolelle? Uskaltaisiko suorastaan jonkun toisen oppiaineen rajojen
sisäpuolelle? Ehkä voisi jopa viettää kokonaisen viikon toisen oppiaineen ja
sen opettajan kanssa. Jos oikein hulluttelisi, voisiko oikein tehdä yhteistä
materiaalia toisen oppiaineen opettajan kanssa ja kerta kaikkiaan jakaa senkin
materiaalin vielä jonkun kanssa?
Huh. Täytynee muistella, missä olivat suo, kuokka ja Jussi,
ja ottaa uusiksi.
Niin se valitettavasti on, että on monia opettajia, jotka on niitä "yksinäisiä herroja" ja tekee työnsä mielummin yksin. On todella hienoa, että sinulla on kollega, jonka kanssa voi jakaa materiaalia ja ideoita:)
VastaaPoistaMinulla on mennyt päinvastoin kuin sinulla. Entisessä työpaikassani meidän kieltenopettajien kesken jaettiin melkein kaikki materiaali. Yhteistyö sujui ja se oli luontevaa. Nykyisessä työpaikassani taasen saman aineryhmän opettajat ovat hieman "erihenkisiä". Ei kannata tyrkyttää omaa materiaalia, jos ei halua kuulla piikikkäitä kommentteja... ainakin muutama vuosi sitten oli niin. Eikä sitä juuri viitsi omiansa muille tarjota, kun tietää, että toisten mielipide on se, että kaikki muu, mitä ei ole kirjassa, on ihan turhaa eikä sitä ainakaan oppitunnilla leikitä.
Onneksi olen Comenius-projekteissa päässyt yhteistyössä tasolle 4, niin että sellaisestakin yhteistyöstä on kokemusta. Sääli vain, että valinnaiskielten opettajia on vain niin vähän yhdessä koulussa.
Tämän opintojakson aikana on nyt hyvä kokeilla piipahtamista sinne toisen oppiaineen rajojen sisäpuolelle. Itse ajattelin jopa mennä apuopettajaksi kollegan tunnin vierailemaan, kun sattuu olemaan silloin hyppytunti:)
Esitän tänne saman kysymyksen kuyin Kristiinalle: mitä tarvittaisiin, että aineenopettajien yhteistyö olisi helpompaa - miten sitä voisi tukea?
VastaaPoista